Uusimmat

Edelliset    -    Seuraavat


Nro 155  -  15.12.2009 12:03  (Luettu 93 kertaa)
Arvostele:  (74 ääntä annettu)

Pari vuotta sitten Hesassa asuttiin viikonloppu kaverin kanssa Pasilan Holiday Inn:ssä. Rankan dokausillan jälkeen saavuttiin yöllä hotlaan ja jostain kumman syystä hortoiltiin kakkoskerroksen isossa aulassa (lähettiin varmaan lämmintä saunaa etsimään). Mulle tuli yhtäkkiä ihan järjetön kusihätä ja mietin kerkeäisinkö jonnekin vessaan vai mitä pitäisi tehdä helpoottaakseen tuskaa. Vaikka olin ihan hirveässä tuubassa, tajusin että aikaa hoitaa hätä pois päiväjärjestyksestä ei olisi kuin tyyliin 10 sec, päätin kusaista kannelliseen roskikseen.

Tässä kohtaa humalainen kaverikin alkaa pohtia ääneen, että mitä helvettiä olen tekemässä, kun alan heppiä kaivamaan siinä aulassa! Ajattelin siinä koomassa, että olisi varmaan fiksuinta kusta sinne roskikseen sisään, mutta jousikuormitteinen roskiksen läppä ei jostain syystä pysynyt auki, kun horjuen yritin pitää sitä toisella kädellä auki. Loppujen lopuksi ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin luovuttaa ja otta askel taaksepäin antaa kusen roiskua kromista roskiksen läppää vasten.

Kaveri repesi totaalisesti siinä vierällä, kun katsoi toimintaani ja varsinkin kun kusentulo ei ottanut loppuakseen, vaan sitä tuli ja tuli....tuli..

Jälkeen päin ihmettelin, miks ei hotlan respa kiinnittänyt tähän mitään huomiota, varsinkin kun kerrosta alenpana ollut tiski oli miltei näköetäisuudellä! Arvatkaa oliko jännää mennä seuraavana päivänä kirjautumaan ulos ja samalla odottaa pyyntöä tulla takahuoneeseen katsomaan hotellin valvontanauhoja edelliseltä yöltä.

Tämä tarina on tosi ja vastaavanlaisia kommelluksia on tullut tehtyä aikaisemminkin ja varmasti tulevaisuuskin tuo tullessaan käsittämättömiä kännisekoiluja, mutta omasta mielestäni tämä oli kuitenkin ihan hauska :-)


-sattuu ja tapahtuu

Kommentit (1 kpl) & linkki tarinaan



Nro 154  -  07.12.2009 23:39  (Luettu 56 kertaa)
Arvostele:  (35 ääntä annettu)

Noniin eli kaikki lähti siitä ku kaverin kanssa löydettii sen broidin viron matkan tuliaiset ja saatii idea lähtee juomaa niitä oltiin tuolloin noin 15v kummatkin.
No tuli niitä A-oluita kumottua siinä kymmenen tölkin pintaa ku rupes jo väsyttää ja oltiin 30km pääs kämpiltä mutta kuitenkin jotenkin päästiin kämpille takas en muista miten ja muutenkin aika hämärä ilta itelle.
Sitten tulee se kohta josta enmuista mitään.
Olin tipahtanut suoraan patjalle jossa oli tarkotus nukkua ja nukuinkin jonkun aikaa ja kaveriki kerkes mennä nukkumaan.
Sitten kaveri oli ruvennut kuulemaan lorinaa korvan juuresta nii siinähän minä kusin omalle tyynylleni ja kaveri oli sanonut että älä siihe kuse nii vastasin vain nasevasti että mä kusen autoo.
Oli mukava herätä kylmältä kusiselta tyynyltä sitten aamu kahdeksalta


-asdasd

Kommentit (0 kpl) & linkki tarinaan



Nro 153  -  19.11.2009 0:03  (Luettu 58 kertaa)
Arvostele:  (32 ääntä annettu)

Oltiin parin kaverin kanssa pämppäämässä. Saatiin sitten muutamasta paikallisesta seuraa. Päätettiin sitten, että tarjotaan jokainen kierros per lärvi. Juomiksi tuli sitten olut, kossubattery (virtanen) ja salmari. Juotiin siinä sitten kierros toisen jälkeen ja jauhettiin joutavia. Tuli sitten taas meikäläisen vuoro hakea uutta kierrosta. Tilausta tehdessäni baariminna ilmoitti, että olimme juoneet ravintolasta salmarin loppuun. Ei auttanut muu kuin palata pöytään neuvotelemaan uudesta kierroksesta. Päädyimme pelkkään oluen ja kossubatteryn litkimiseen. Pilkun myötä lähdettiin toiseen ravintolaan, joka oli vielä auki. Tähän asti kaikki hyvin.

Seuraavana päivänä kuulin, että olin käynyt vessassa ennen seuraavaan ravintolaan siirtymistä ja laatannut koko vessaan. Siivooja oli käynyt siivoamassa jälkeni ja "itkenyt" niistä baariminnalle, joka oli syyttänyt ko. ravintolan kanta-asiakasta tapahtuneesta. En voinut muuta kuin revetä kun kuulin asiasta. Itselläni, ei tosiaan ollut mitään muistikuvia kyseisestä laatoitustapahtumasta.


-Juovuksissa?

Kommentit (0 kpl) & linkki tarinaan



Nro 152  -  06.11.2009 21:11  (Luettu 61 kertaa)
Arvostele:  (29 ääntä annettu)

Noin 3 viikkoa sitten lähdimme laivalle ja juuri sen laivalle lähtöpäivän aamupäivällä aloitin juomisen ja jatkoin sitä seuraavat 2 päivää myös laivareissun jälkeen. Kaverieni mukaan laivalla oli tultu haastettua riitaa melko paljonkin, oksennettu hytin lattialle ja riehuttu painittu sun muuta. 2 seuraavaa päivää menikin sitten aivan samaa rataa mutta kuitenkin maissa. Olin kuulemma räkinyt oman huoneeni lattialle noin puolisen tuntia ja heitellyt tölkkejä televisiota päin. Kännissäkin olin kuulemma kaupungilla ajellut pyörällä.

No krapulahan se sitten kesti reilut 2 päivää ja koulussa opettaja ei oikein PITÄNYT siitä.


-Huphuphup

Kommentit (0 kpl) & linkki tarinaan



Nro 151  -  06.11.2009 19:47  (Luettu 72 kertaa)
Arvostele:  (42 ääntä annettu)

Tapahtui noin vuosi sitten.

Oltiin kaverin luona viettämässä iltaa johon normaalisti kuului alkoholi. Itselläni oli mukana mäyräkoira ja pullo tasavalta viinaa.. Join illan mittaan melko rauhallisesti kaljaa. (aloiteltiin joskus kuuden aikaan illalla.) ja pitihän muutama pullo väkisin juoda ennen kuin se vasta alkoi maistua. Kun olin kaljani juonut aloin olemaan jo aikamoisessa pelikunnossa, minulla kun ei mikään hyvä viinapää ole. Kuitenkin se tasavalta pullo piti korkata. Pari lasillista limun kanssa sitä join kunnes filmi napsahti poikki.

Aamulla heräsin krapulassa kotoa ilman mitään muistikuvaa ja hiuksenikin olivat ihan oksennuksessa.
Soitin kaverilleni ja selvitin että miten ilta jatkui ja miten pääsin kotiin.
Yllätys oli melkoinen kun kuulin että olin maannut pitkin kaverini naapurin nurmikolla ja oksennellut pitkin pihaa, kuulin myös kuinka olin kusella käydessäni kaatunut selälleni kassit esillä keskelle jalkakäytävää., sisällä eteisessä olin myös oksentanut kaverini pikkusiskon kengille, josta saan vielä tänä päivänäkin kuulla.
Kaveri oli myös nauhoittanut, kamerakännykällä videokuvaa sekoilustani, oli aika hämmentävää nähdä itseni konttaamassa ja puhuvan sekavia, kun mitään kuistikuvia kyseisistä asioista ole. Kotiin olin päässyt kun kaverini oli minut sinne taluttanut.(Matkaa oli noin parisen kilometriä)
Reissukaan ei kuulemma mennyt ihan ongelmitta, kotimatkan puolessavälissä oli puisto jossa pidimme taukoa, olin maannut penkillä ja oksentanut päälleni ja vittuillut kaverilleni. ja ynnä muuta. Kärsivällisyyttä hänellä kuitenkin oli, kun kerran kotiin asti oli viitsinyt viedä.
Kiitos siitä.

Ja ikää oli silloin 19 vuotta, enkä sen jälkeen ole niin isoja kännejä vetänyt.
Että sitä osaa olla joskus tyhmä.


-anon

Kommentit (0 kpl) & linkki tarinaan



Nro 150  -  19.07.2009 23:49  (Luettu 672 kertaa)
Arvostele:  (114 ääntä annettu)

Tarina on liian pitkä näytettäväksi tässä. Voit lukea sen täältä!



Kommentit (3 kpl) & linkki tarinaan



Nro 149  -  28.06.2009 0:17  (Luettu 162 kertaa)
Arvostele:  (90 ääntä annettu)

Kerran 13-14-kesäisenä ryypiskelin kaverin kanssa ulkosalla erään koulun tienoilla. Muistikuvat on heikot, mutta sinne jossain välissä iltaa pyyhälsi joku ja pääsin kouluun sisälle vessaan. Tyylikkäästi tietenkin oksensin samantien sinne lattialle, mutta toivon mukaan se huomattiin vasta seuraavana maanantaina..
Juomien loputtua oli tarkoitus mennä kaverille yöksi, mutta olin niin päissäni, että hän joutui kantamaan minut reppuselässä. Onneksi matkaa ei ollut kuitenkaan kuin pari sataa metriä. Perille päästyämme oksentelin vielä antoisasti kunnes sain unen päästä kiinni.
Yöllä heräsin kamalaan kusihätään ja hoipertelin vessaan. En löytänyt valokatkaisijaa, mutta ajattelin pystyväni tekemään tarpeeni ilman valojakin. Se sujuikin ihme kyllä mallikkaasti, mutta en enää löytänyt vessasta ulos. Valokatkaisijaa ei edelleenkään löytynyt ja tunnustelin seiniä löytääkseni oven. Vihdoin löysinkin jonkunlaisen, mutta edessäni oli esteitä, joiden yli ja ali taiteilin. Lopulta en päässyt enää etenemään enkä mahtunut nousemaan edes jaloilleni ja olin tottakai hädissäni. Lopulta kaverini tuli vessaan kuultuaan mölyä ja laittoi valot päälle. Siellähän minä istuskelin saunan lauteiden alla..


-saunatonttu

Kommentit (1 kpl) & linkki tarinaan



Nro 148  -  14.06.2009 13:06  (Luettu 256 kertaa)
Arvostele:  (98 ääntä annettu)

Olin 16-vuotiaana juopottelemassa hyvän ystäväni Nikon kotona, tämän vanhempien ollessa kotona. He olivat hyvin suvaitsevaisia siinä mielessä, että antoivat meidän juoda ja jutustelivatkin ahkerasti. Olin tuntenut Nikon jo kauan ja siksi hyvää pataa myös vanhempien kanssa.
Ilta alkoi siis omalla 0.7 Suomiviinallani noin kuuden aikaan, jonka kiskoin yksin huiviini juomapelien siivittämänä. Muilla oli kenellä mitäkin, viinejä ja siidereitä. Jo kahdeksan aikaan illasta alkoi meno olla niin mielenkiintoista, että muistikuvat ovat lähes täysin hämärän peitossa. Iltaan sisältyi ainakin jonkinverran saman sukupuolen edustajan kanssa nuoleskelua, hieman vastakkaistakin sukupuolta, sekä tähtihetkeni, jonka kuulin myöhemmin Nikolta itseltään.
Olin siis illan hämärissä sammunut, ja minut oli kannettu kolmen ihmisen voimin makuuhuoneeseen nukkumaan. Myöhemmin olin könynnyt sieltä vessaan, ja ilmeisesti onnistunut jopa suorittamaan tarpeeni siellä suhteellisen siististi. Tämän jälkeen olin perse paljaana kompuroinut Nikon isän viereen sohvalle möllöttämään, housut nilkoissa erittäin elegantisti.
Hetken aikaa olin siinä tuhissut ja tummunut, kunnes olin lähtenyt etenemään takaisin makuuhuoneeseen, josta myös aamulla heräsin; olin kuitenkin lopulta onnistunut pujottamaan edes alushousuni paikalleen.
Muiden illasta en tiedä, mutta omani oli lähes täydellisen turha.

Nikon vanhemmat eivät muuten enää kohtele minua yhtä kunnioittavasti. Miksihän?


-kyllä naisetkin osaa

Kommentit (3 kpl) & linkki tarinaan



Nro 147  -  05.06.2009 5:00  (Luettu 166 kertaa)
Arvostele:  (109 ääntä annettu)

olin juonut kesällä 2004 reilun viikon ja makasin mytäjäisten rannassa lahessa. sinä päivänä olin ehtinyt kumota korin kaljaa ja sisu-viinaa pullon. rahat oli tietenkin loppu ja olin vielä juonut kämpänkin alta sinä kesänä, joten olin asunnoton. tiesin että isä-ukkoni oli mökillä ja siellä olisi ok.talo tyhjillään ja sainkin päähän piston lähteä sinne nukkumaan. suunnitelmani oli viinanhuurinen ja otin taksin ja sanoin taksikuskille ositteen minne ajaa ja, että haen siellä sisältä rahaa.. saavuttiin sitten isäni pihaan taksilla ja suureksi hämmästykeni huomasin, että isäni auto olikin pihassa. hoipertelin pihaan läpi ovelle johon isäni tulikin vastaan ja kysyi onko minulla vara maksaa taksi kun suhari sen perään huuteli. eihän minulla ollut ei, koska olin suunnitellut meneväni suoraan nukkumaan ja jättää taksin pystyyn. isäni sitten joutui maksu mieheksieikä selvästikkään ollut mielissään. sekoilin vähän aikaa taka-kuistilla ja poltin tupakka ja lähdin nukkumaan. jossain vaiheessa havaiduin yöllä isäni helvetilliseen huutoon ja se heitti mut pihalle pusikkoon ja vaatteet lensivät perästä ja huusi vielä perään että nyt ei tarvii vähää aikaa tulla käymään!!! keräsin itsen pusikosta ja menin sivupihalle nukkumaan sikiö-asentoon.. aamulla töihin lähdettyään isäni soittiminulle helvetin äkäsenä ja sain kuulla, että oli yöllä kävellyt isäni ja hänen nais-ystävänsä sängyn jalkopäätyyn ja kussut heidän päälleen!!!
-mulle ei vittuilla


-tseby

Kommentit (0 kpl) & linkki tarinaan



Nro 146  -  05.06.2009 4:34  (Luettu 266 kertaa)
Arvostele:  (105 ääntä annettu)

oltiin alkuvuodesta 2002 talvella lahessa 3 kaverini kanssa yhtien hienosto nirso akkojen luona ottaa pohjia ennen baaria. akat oli kaikki ihan vitun nautoja.(normaalisti oon herrasmies henkeen ja vereen). niillä oli kimppakämppä keskustassa. otettiin siinä sitten vähän kuppia ja kuunneltiin niitten vitun hölmöjä juttuja ja oli olevinaan ns.vähän parempaa kansaa ja alko jotai vittuileekki, sit se meni yli ei vittu pystyny enää kuuntelee ja joutu alkaa vittuilee niille akoille ihan armotta. ne oli ihan oikeesti tyhmiä!!! en ees tiedä miten joku voi olla niin vitun tyhmä!!! sitten lähin kuselle ja kustessani sain kuningas idean et hei. jos mä kusen tohon käsisaippua pulloon ni joka kerta kun kun ne pesee kätesä tai naamasa ne hieroo mun kusta itteesä.-sen tein.. menin sitte röökille yhen frendeistä kanssa ja kerroin mitä olin tehny ja naurettii katketaksemme. kerrottiin myös muille ettei kande pestä käsiä kusemisen jälkeen. eikä aikaakaan kun parvekkeella ollut kaveri lähti vessaan..(meni paskalle). kun se tuli pois sieltä se hymili ihan vitun reteesti ja mä arvasin et nyt on lisää kepposia.. kohta mentiin röökille ja frendi kerto et oli huljutellut kaikkia kolmea hammasharjaa paska-kusi mix vedessä ja laittanut ne sitten nätisti takasin paikalleen. sitten lopuksi oltiin lähdössä baariin ni yks niistä akoista sano et sillä vihloo hammasta ja mietti ääneen että pitäsköhän pestä hampaat. me kaikki neljä hörähdettii samaan ääneen helvetin paskaseen nauruun ja suunnatttiin jo rappuun päin.. maistuu paska varmaan suussa muulloinki ku rapulassa!!!
-mulle ei vittuilla


-tseby

Kommentit (2 kpl) & linkki tarinaan





Edelliset    -    Seuraavat


Bookmark and Share