Tarina
Nro 149 - 2009-06-28 00:17:54 (Luettu 271 kertaa)
Arvostele:
(164 ääntä annettu) Kerran 13-14-kesäisenä ryypiskelin kaverin kanssa ulkosalla erään koulun tienoilla. Muistikuvat on heikot, mutta sinne jossain välissä iltaa pyyhälsi joku ja pääsin kouluun sisälle vessaan. Tyylikkäästi tietenkin oksensin samantien sinne lattialle, mutta toivon mukaan se huomattiin vasta seuraavana maanantaina..
Juomien loputtua oli tarkoitus mennä kaverille yöksi, mutta olin niin päissäni, että hän joutui kantamaan minut reppuselässä. Onneksi matkaa ei ollut kuitenkaan kuin pari sataa metriä. Perille päästyämme oksentelin vielä antoisasti kunnes sain unen päästä kiinni.
Yöllä heräsin kamalaan kusihätään ja hoipertelin vessaan. En löytänyt valokatkaisijaa, mutta ajattelin pystyväni tekemään tarpeeni ilman valojakin. Se sujuikin ihme kyllä mallikkaasti, mutta en enää löytänyt vessasta ulos. Valokatkaisijaa ei edelleenkään löytynyt ja tunnustelin seiniä löytääkseni oven. Vihdoin löysinkin jonkunlaisen, mutta edessäni oli esteitä, joiden yli ja ali taiteilin. Lopulta en päässyt enää etenemään enkä mahtunut nousemaan edes jaloilleni ja olin tottakai hädissäni. Lopulta kaverini tuli vessaan kuultuaan mölyä ja laittoi valot päälle. Siellähän minä istuskelin saunan lauteiden alla..
-saunatonttu
Etusivulle
Kommentit (3)
ei paha nauroin itteni melkee hengiltä
-sieni
hahah :D Nyt kyllä nauroin ääneen ja kunnolla ! ::D
-hahha
ei helvetti ku meinaa päähaleta ku repee nii pahasti
-=DDD
Kirjoita kommentti:
- Uudet
- Parhaat
- Kerro kännitarinasi
- Palaute
Lue viinanhuuruisia kertomuksia humalaisten seikkailuista.
Kerro omista tai kaverisi kännisistä edesottamuksista!
Risut ja ruusut tänne.